Luin koko kevään 1998 kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin. Kokeet olivat kesäkuussa ja jos ovet aukeaisivat, koulu alkaisi syyskuun alussa. Varmuutta menestyksestä ei ollut ja tili ammotti tyhjyyttään. Hain töihin ravintolaan ja pääsin. Yksi arki-ilta ja yö on jäänyt erityisesti mieleeni. Meitä ei ollut kovin montaa työntekijää vuorossa töissä, mutta ravintolassa oli huomattavasti enemmän asiakkaita kuin yleensä. Ovet lyötiin säppiin klo 4, mutta lopulta oli kotona vasta klo 6 jälkeen aamulla. Olimme äitini kanssa samaan aikaan aamiaispöydässä. Minä työpäivän päätteeksi, hän nukutun yön jälkeen lähdössä juuri töihin. Siinä hetkessä tajusin, että tämä ei ainakaan ole minun juttuni. En halua olla töissä silloin, kun muut nukkuvat.
Meni muutama viikko ja pääsykokeiden tulokset tulivat. Vanhempani olivat lähteneet maalle ja olin yksin kotona. Soitin äidilleni kolme kertaa ja lopulta pyysin häntä soittamaan numeroon, josta tiedon sisäänpääsystä saisi. En vaan pystynyt kohtaamaan ”totuutta”. Vanhempieni piti ajaa mökiltä kirkonkylään kolikkopuhelimen äärelle soittamaan. Muistan edelleenkin sen tunteen, kun äitini lopulta soitti minulle ilouutisen.
Elokuun puolessa välissä ilmoitin ravintolapäällikölle, että minulle ei tarvitse merkitä seuraavaan jaksoon työvuoroja. He eivät meinanneet uskoa korviaan. He toivoivat kovasti minun jäävän, mutta olin tehnyt jo päätökseni. Lisätienesteistä ei toki olisi ollut haittaa opiskeluaikana, mutta halusin ottaa kaikki irti opiskeluajan alusta sekä tiesin, että tämä työ ei ollut minua varten, joten en halunnut jatkaa.
Moni pohtii elämässään kysymystä: ”Mitä oikeasti haluan?”. Uskon vahvasti, että on myös hyvä tietää, mitä ei (ainakaan, todellakaan) halua. Minusta kannattaa rohkeasti kokeilla työelämässä kaikenlaisia töitä, tehdä ne hyvin, mutta jos joku asia ei tunnu omalta, lopettaa ja etsiä jotain uutta tilalle. Jos itse ei päätä omasta puolesta, tekevät muut sen. Ei pahuuttaan vaan sen takia, että emme itse tiedä mitä haluamme tai emme halua. On parempi löytää itse tiensä kuin antaa muiden päättää.
Rohkeutta löytää oma polkusi
Terhi