Nuorena haaveilin mallin ammatista. Isäni oli remontoinut minulle kesämökin vintille oman ullakkohuoneen. Muistan vieläkin elävästi, kuinka istuin huoneen lattialla ja selasin yhä uudestaan ja uudestaan Haluatko valokuvamalliksi -kirjaa. Luin huippumalleista ja unelmoin Euroopan catwalkien valloittamisesta. Minulla ei kuitenkaan ollut pokkaa kävellä mallitoimistoon eikä kukaan todellakaan bongannut minua kadulta tai kaupasta. Mietin miten ihmeessä tämä voisi edes toteutua?
Jo silloin uskoin selvästi kouluttautumiseen. Otin selvää, että voisin osallistua mallikurssille. Ongelmaksi muodostui raha. Millä kurssin maksaisin? Kuin taikaiskusta lukiossa ilmoitettiin, että läheiseen leikkipuistoon haettiin kesäksi puistotätiä. Laitoin hakemuksen heti sisään, sain paikan ja ansaitsin rahaa kurssimaksuun. Ilman tätä minulla ei olisi missään nimessä ollut mahdollista osallistua kurssille.
Yllätyksekseni kurssin yksi kouluttajista puhui minut Anna-lehden kuvauksiin malliksi ja esitteli myös nämä kuvat mallitoimistossa, jossa oli itse listoilla. Kävin esittäytymässä toimistolla ja lopulta pääsin maineikkaan Paparazzin listoille. En olisi voinut olla onnellisempi 17-vuotiaana tyttönä. Unelmani ihan oikeasti toteutui!! (Kuva vuodelta 1997)
Kameran edessä on ollut luontevaa olla. Äitini sukupolvesta otettiin karrikoidusti yksi koulukuva vuodessa. Monet hänen ikäisistään pakoilevat kameraa. Sen sijaan omat lapseni tekevät sujuvasti videoita. Minä olen tästä välistä. Kameran edessä oleminen tuntuu luontevalta, mutta suun aukaisemisessa on edelleen suuria haasteita. Vetkuttelen videoiden tekemistä viimeiseen asti ja tubettajan ammatti olisi minun painajaisuneni. Vaikka omaa mukavuusaluetta voi kasvattaa ja olen sitä tehnytkin, omaa sisintä ei voi venyttää loputtomiin.
Mallinuran alussa haaveilin myös työskentelystä huippukuvaajien kanssa. Yksi heistä oli Marica Rosengård. Tiemme eivät kohdanneet lyhyen urani aikana. Sain pari vuotta sitten idean. Syksyllä 2018 viettäisimme 20-vuotis taivalta mieheni kanssa ja voisin yllättää hänet ”tyttökalenterilla”. Ajattelin, että olisi sitten kiikkustuolissa jotain mitä muistella. Syksy 2018 meni enkä saanut asiaa aikaiseksi. Viime vuonna tajusin, että meillähän on 15-vuotis hääpäivä tulossa. Uusi yritys!
Olin tavannut Marican keväällä 2019 sattumalta ja mietin, että nyt voisi olla hetki saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla – yllätys miehelleni ja työskentely arvostamani valokuvaajan kanssa. Laitoin viime vuoden syyskuussa varovaisen kyselyn Maricalle ja hän oli heti messissä suunnitelmassa. Kaiken piti pysyä visusti salassa puoli vuotta.
Sovimme kuvauspäivän tammikuulle, jolloin tiesin mieheni olevan matkoilla. Teimme ”töitä” 10 tuntia. Olin aivan poikki päivän jälkeen. Lopputuloksena oli satoja raakakuvia, joista valikoitui 16 valmista kuvaa. (Kuva vuodelta 2020)
Kuvauspäivän jälkeen piti vielä odottaa yllätyksen paljastamista melkein kuukauden päivät. Olen hyvä ottamaan ilon irti asioista – vaikka sitten tästä salaisuudesta, joten maltoin olla hiljaa. Paljastin yllätyksen lopulta paria päivää ennen 15-vuotis hääpäiväämme.
Kaikki unelmasi eivät toteudu heti, mutta aina voi olla mahdollista, että ne lopulta toteutuvat.
Unelmia kohti
Terhi